
Kaksikymmentä vuotta sitten meillä ei ollut suuria visioita eikä missioita, meillä oli ainoastaan tarve tehdä työtä. Pohjalla ajatus omasta vapaudesta, vallasta ja vastuusta. Ruislastu syntyi Karrin päässä, kokeilemalla onnistuisiko se, tai paremminkin miten se onnistuisi. Jos joku voi sanoa lähteneensä yrittämään tyhjästä, niin kyllä se aika hyvin meidän alkua kuvaa. Alkuinvestointina oli perinteinen, puinen, kaulin sekä muovinen taikinakippo. Tämä sama kippo on käytössä leipomolla edelleen. Ei enää alkuperäisessä tarkoituksessaan, vaan ”röpökuppina”. Röpökuppiin harjataan lastujen muruset ja jauhojen rippeet leivontapöydiltä.
Meidän tekemistä ohjasi halu elää omannäköistä elämää. Tuote oli hyvä. Ei sitä tarvinnut markkinoida, ei siihen aikaan käytetty somea, eikä meillä oikein ollut aikaa verkkosivuillekaan aluksi. Pikku hiljaa tuote myi itse itsensä.
Kesällä 2006, kun aloitimme, koko homma oli niin uutta, että Googlekaan ei löytänyt vastaavia tuotteita. Kirjoitit “ruislastu”, ja se kysyi: tarkoititko ruislaatu?
Laitoimme siis oman, Karrin keksijänhattu päässä kehittelemän, ruislastun markkinoille ensimmäisenä, haimme sille jopa virallista nimisuojaa, mutta lopputuloksena saimme huomata, että kaikki ideat eivät näköjään sovi patenttilaatikoihin.
Olemme tehneet ruislastuja siitä asti samalla simppelillä reseptillä: suomalaisesta rukiista, omilla käsillä, niin että syntyy hyvää. Ilman turhaa kikkailua ja ihan omalla nimellään. Tekemisessämme yhdistyy kokin koulutuksen saaneen innovatiivisuus ja kaupallisen alan käyneen maalaisjärkinen realismi.
Näillä eväillä olemme menneet nyt jo lähes kahdenkymmenen vuoden ajan ja edelleen tuo lastun ohut herkku on leipomotoimintamme kivijalka, vaikka rinnalle on kehitelty muutakin. Toki tämä on tarvinnut hieman investointeja tuon puisen kaulimen lisäksi. Nyt jo yli neljäntoista vuoden ajan ruislastu ja muut tuotteemme ovat syntyneet oman pihan leipomossa, Makkolan kylällä, Savonlinnassa. Tuote ja yrittäjät ovat kokeneet monet tyrskyt ja suvanteet, siitä huolimatta ja varmaankin juuri siksi pyrimme edelleen tekemään tinkimätöntä hyvää.
